Miten yhdistetään monet maailmat, ajankohtaisuudet ja persoonallisuudet?
Hyvinvointiyhteiskunta, sierraleonelainen kummilapsi, Aleksis Kiven patsas, sairaanhoitaja, pienyrittäjä, Hamlet, omaishoitaja? Kuiteilla keplottelu ja harmaa talous?
Harmaan töllin virkamies, jonka kirjallinen ääni on pehmeä, mutta asiansa kova? Hän josta tulevat mieleen monet perusvirkamiehet (ja nimenomaan miehet), jotka toimivat kuten pitää ja kuin on pakko, mutta joista ajan kanssa paljastuu suurta inhimillisyyttä.
Kari Hotakainen on teknisesti taitava kirjoittaja. Hän hallitsee tajunnanvirtatekniikan ja on samalla tiivis ja täsmällinen. Mielikuvitustaan hän käyttää kuin eteläamerikkalaiset kollegansa, mutta hallitusti ja rönsyilemättä.
Tarkoituksenmukaisesti.
"Pitää elää sellainen elämä, josta syntyy kirjallisuutta" (oletettavasti Erno Paasilinna). Kuinka paljon Hotakaisen onkaan pitänyt kirjoittaa yltääkseen tähän, erilaisia tekstejä. Onhan hänellä tekstisuunnittelijan, kolumnistin, runoilijan ja toimittajan taustat.
Runoilijan tausta näkyy. Tyyli yllätti kaltaiseni lukijan, joka odotti suoraviivaisempaa ja kepeämpää ilmaisua. Kokonaisuus on hyvin taiteellinen, mutta hyvällä tavalla. Ja kun on mennä vähän korkealentoiseksi, pudotetaan lukija maahan arkisella toteamuksella.
Käsiteltävään aiheeseen, hyvinvointivaltion ylläpitämiseen ja eri subjektien oikeudesta siihen, Hotakainen ei anna vastauksia. Hän on oikea kirjailija ilman ideologiaa, mutta puhuu useiden näkemysten suilla. Ja kyselee paljon.
Viehättävää on sekin minkä olen naistenlehdistä ymmärtänyt: kirjailija työskentelee virkamiesmäisesti päivisin tiettyinä kellonaikoina. Boheemiviitan viskaaminen pöpelikköön ilahduttaa aina ja erityisesti.
Luonnon laki itkettää ja naurattaa ääneen, niinhän se tekee.
Muutaman pilkun olisin korvannut pisteellä.
Kari Hotakainen: Luonnon laki. Siltala, 2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti