SecondTop Boutique on ainoa kierrätettyjen vaatteiden paikka, jossa käyn. Kierrän ne. Teen niin, vaikka tiedostan, että on poliittisesti korrektimpaa mainita ostavansa vaatteensa kierrätyksestä kuin ketjuliikkeestä.
Muodoiltani olen hieman haasteellinen, joten sopivia vaatteita kirpputoreilta en löydä. Assosiaationa kirpputori on luotaantyöntävä. En pidä paikkojen tavaraa tihkuvasta tunnelmasta, haistan epätoivoisuutta enkä ajattele, että tavaran siirtyminen pisteestä toiseen ratkaisisi maailman ympäristöongelmat. Pikemmin paikat muistuttavat minua niistä.
Neljän vuoden aikana olen ostanut putiikista yhdet kengät. Se on niin ikään tuote, jota en sitä ennen enkä sen jälkeen ole ostanut valmiiksi käytettynä. Kenkiä ei voi pestä, kokoni on vähintään 41 ja nykyisin kengiltäni vaaditaan arkikäytössä myös muuta kuin mukavaa näköä.
Mutta tämä ei mainostakaan itseään kirpputorina, vaikka idea on sama: toisen päällä valmiiksi käytetyt vaatteet. Pelastusarmeijan boutiquen liikeidea on loistava. Ylellinen tunnelma syntyy kokoelman houkuttelevasta esillepanosta ja vaatteiden värijaottelusta. Sovituskopeilla roikkuu muutama loistelias juhla-asu.
Vaaditaan erityistä itsekuria, ettei sorru. Ihananvärisiä huiveja, vai olivatko ne verhoja, minulle, huonolle huivi-ihmiselle. Edullinen näyttää arvokkaalta, kuten valkoiset korvakorut, joissa on hieman bling blingiä.
Kerran käydessäni vaatteita silitettiin kassan vieressä. Raudan sihinä ja vesihöyry loivat kauppaan kotoisen tunnelman.
Erityisen otettu olin tästä, mutkattomuudesta.
Muualla ärsyynnyn, että naisille, jotka eivät mahdu vaateteollisuuden määrittelemiin normaalikokoihin, lässytetään: olemme ”Isoja tyttöjä”, ”Suurenmoisia”, ”Mahtavia”. Mielistelyt piilottavat valmistajan ilmiselvän ajatuksen, että sellaisuus olisi huonoa ja hävettävää ja että meitä pitäisi hyvitellä ostamaan. Nämä vaatteet eristetään omille osastoilleen ”löytämisen helpottamiseksi” sen sijaan, että ne sijoitettaisiin rekeille muiden joukkoon.
Sitä paitsi nuo sanavalinnat kuulostavat varmoilta, varovaisilta ja mielikuvituksettomilta. Milloin saamme vaatteita ”Pikkuriikkisille” tai ”Lilliäisille”? Lupaan ostaa ainakin yhden mallistoista ”Lihaisat” tai ”Kurvikkaat”. Normaalit koothan meillä jo on. ”Läskillä” en kehota kokeilemaan.
Tällä kertaa oikein kiirehdin sisään, sillä ikkunassa houkutteli punainen, suuriprinttinen t-paita. Materiaali ei miellyttänyt. Koetin mokkanahkahametta, joka sopi, mutta oli liian tiukka pyöräilyyn. Palautin tiukkiksen liikkeen takaosaan ja jo koin tyytyväisyyttä, etten ostanut mitään. Silloin tapahtui klassinen.
Löytö viimehetkellä.
En malttanut pukukoppiin, vaan sovitin sillä paikalla. Viime aikoina olen opetellut kuulostelemaan itseäni hetkeä ennen kassaa. Piilonapitus arvelutti kiireistä lähtijää. Mielessäni sijoitin vaatteen vuodenaikaan: loppusyksy, alkukevät. Tätä voisi käyttää keväisellä Keski-Euroopan-reissulla, jota ei ole tiedossa.
Mietin miksi kukaan oli halunnut laittaa tämän myyntiin. Hain jotain epäsopivaa. Sehän löytyi, langastaan roikkuva nappi. Ehkä epäkäytännöllistä oli napituksen päättyminen liian aikaisin, tuo tuulessa avautuva helma?
Mutta ihanasti levenevät hihat ja kankaan keveys, paperimaisuus!
Ja tärkeimmät: hyvä leikkaus, ei mikään säkki, sopiva koko.
Hintaa pidin kalliina, 34,90 euroa. Olen huono tinkimään ja epäonnistuin jälleen. En kuitenkaan palauttanut takkia isojen kokojen rekkiin, vaan se taiteltiin ruskeaan logolliseen paperikassiin.
Siitä sain säilytyspaikan nuoruuteeni levyille, joille en vielä ole ostanut levysoitinta.
