Lähes innostavinta matkailussa on keskuskaupunkien reunamien pikkupaikkakunnat. Uteliaalle usein paras bussipysäkki onkin päätepysäkki. Kanarian-kotini oli tällä kertaa vilkkaalla keskuskadulla, jonka editse ajoivat lukuisat bussit eteläteneriffalaisiin kaupunkeihin.
Ja mikäpäs oli El Médanossa tällaisella pysäkillä reilusti myöhästynyttä bussia odotella. Taustalla kohoaa Montana Rojo eli Punainen vuori.
Ja mikäpäs oli El Médanossa tällaisella pysäkillä reilusti myöhästynyttä bussia odotella. Taustalla kohoaa Montana Rojo eli Punainen vuori.
Teideä olen Teneriffan-matkoillani aktiivisesti vältellyt, koska en halua nähdä enkä tuntea hippuakaan lunta. Edelleen ovat kokematta El Hierro ja La Palma, mutta La Gomeralle pääsin.
 |
| La Gomera |
 |
| Tie La Gomeralla |
Gomera on Kanarian saariryhmistä toiseksi pienin. Kokonsa lisäksi minua sinne veti silbo eli vihellyskieli. Sen alkuperä juontaa vuoristopaimeniin, jotka erittäin kovalla vihellyksellä viestivät vuoristosta alas kotikylään perunakattilan laittamisesta liedelle tai muusta arkisesta.
Silboa opetetaan kouluissa pakollisena aineena taidon ylläpitämiseksi. Kuulin näytteen, jota ennakko-odotuksistani poiketen ei antanut kunnianarvoisa vanhempi nainen tai mies kansallisasussaan vaan lukiolaistyttö farkuissaan.
La Gomeralle menosta tekee hohdokkaan myös noin 40 minuutin merimatka Los Cristianoksen satamasta. Veden vetovoima on kaikkialla sama: kansi oli molempiin suuntiin täysi, kamerat kävivät.
Taiteilijakylä Agulo sijoittuu myös La Gomeran saarelle, Garajonayn kansallispuistoon vievän tien varrelle. Havainnoin kylää nopeasti bussin ikkunasta.
Viettävää katua alas köpöttelevä pappa, majoitusliikkeet joissa ei näy liikettä, baarissa päivystävät hipit. Siestan uneliaisuus, jonka rikkoo banaanilastaamon työmiesten liike.
Hyvin hoikka tyttö tupakoi asiakkaista tyhjän baarin ovella.
Ohiajavalle oikeasti pelkkää romantiikkaa. Viehättävää ja vierasta, outoja ihmisiä omissa elämissään, jotka hetkessä ohittuivat omassani.
Garajonayn kansallispuistossa sää vaihteli nopeasti kaikissa suomalaisen juhannussään variaatioissa: tihkusadetta, räntää ja auringon nopeita pilkahduksia.
 |
| Tie Garajonayn kansallispuistossa La Gomeralla |
 |
| Garajonayn kansallispuistossa |
Gomeran pääkaupungissa San Sebastianissa tunnelma muuttui toiseen maailmaan. Enää ei ollutkaan kylmää, kosteaa ja nukkavierua. Oli erittäin lämmintä ja yllättävän uudenaikaista.
Satamassa näytti Kanarian Monacolta.
Sisällä San Sebastianissa oli myös asiaan kuuluva kävelykatu. Vanhoine, osin rapistuneinekin rakennuksineen se näytti juuri niin kuvaukselliselta kuin vanhoilla kaupunginosilla tapana on.
 |
| Hallintotalon sisäänkäynti San Sebastianissa |
Lähellä omaa asemapaikkaani sijaitsi Los Abrigos. Jos etsii sitä myyttistä aitoutta, Abrigos voisi olla siihen oikea osoite Teneriffalla. Sellaista tunnelmaa korostaa rouhea satama-alue keskellä kylää.
 |
| Los Abrigosin satama |
 |
| Abrigosin uimaranta |
Abrigosissa kuten muuallakin Teneriffalla näkyy lama keskeneräisissä rakennuksissa. Seurueemme pohdiskeli, josko rakentamisen mahdollinen edistyminen esimerkiksi alla näkyvässä kohteessa vahvistaisi uutistenkin kertomaa Espanjan talouskasvua. Ainakin maan matkailu oli noussut 5,7 prosenttia tammi-lokakuussa.
Erilaisista uimarannoista olen kiinnostunut lähes tutkimusmatkailijan innokkuudella. En ylenkatso hyvinhoidettuja turistirantoja, mutta hakeudun mielelläni myös eksoottisempiin vaihtoehtoihin.
Surffareidenkin suosimasta El Médanosta löysin kaksi erilaista rantaa: keskustan pienen, auringonottajien kansoittaman sekä tyystin hiljaisen, pitkän ja piiloutuneen rantakaistaleen.
Liikunta on ikuisen kesän olosuhteissa helppoa ja ihanaa. Reitillä vastaan tuli juoksijoita - mikä maisema ulkourheiluun! - ja reisien venyttelijöitä.
Valmentaja treenautti nyrkkeilyoppilaitaan näköalatasanteella.
Yritykset olivat myös hyvinhoidetun oloisia, vaateostokset edullisia ja valinnanvaraa runsaasti. Unelmatrikoot sain San Isidrosta viidellä eurolla.
 |
| San Isidron kadulla |
 |
| Kaupassa Alcalássa |
Ulkomailla varsinkin pikkupaikkakunnilla syntyy usein ajatus palaamisesta. Harvoin niin kuitenkaan käy, sillä elämään ilmestyy aina uusia viehättäviä pikkukaupunkeja ja kyliä.
Tuo supersiisti ja hiljainen kohde, jossa myös söin yhden reissuni maittavimmista aterioista pienessä, tietysti sattumoisin löydetyssä, baarissa: grillattua vuohenjuustoa papayalla ja siirapilla.
Tyyneyden lisäksi minua viehätti rouhea uimarantaratkaisu: kivitasanne jolla vuokrattiin aurinkotuoleja kahden euron päivähintaan.
Ei siis kiskontaa, vaikka paikalla oikeasti viihtyäkseen rantatuoli olisi ollut pakollinen.Villinnäköisesti vellovaan veteen johtivat liukkaannäköiset, kaidoitetut kiviportaat.
