Kysymys asiantuntijalle

Jos olisin esimies, en haluaisi, että alaiseni tekee töitä lomalla. Huolestuisin uupumusta, sairaslomaa ja väsyviä aivoja, pidemmän päälle tuottamattomuutta. Uudistumattomuutta.

Ymmärtäisin, että välillä downshiftataan, hyväksyisin sen, vaikka se tietäisikin minulle lisää paperitöitä, byrokratiaa ja uuden perehdyttämistä.

Sanoisin niin kuin minulle korkeammalta taholta sanottiin, että "noin sitä pitäisi ihmisen elämänsä elää".

Uutinen vapaalla työsähköposteja lukevista korkeakoulutetuista listaa teknisiä, rutiininomaisia ja tunnettuja syitä käytökselle. Ne ovat todellisia syitä ja osatotuuksia: liikaa hommia, joiden tekemisen rajat paikan näkökulmasta hämärtyvät. 

Korkeakoulutetut tuskin lienevät ahkerampia kuin muut. Hallinto- ja luovat alat ovat vain niin paljon keveämpiä kotiin kuljetettavia. Velvollisuudet jalostuvat vapaa-ajalla kerääntyneistä virikkeistä ja ajatuksista. Työhön voi tulla riippuvuus, koska se on niin mukavaa ja palkitsevaa.

Pääsee toteuttamaan itseään ja lahjakkuuksiaan.
Kysymys minulle on kysymys ainutlaatuiselle asiantuntijalle. 

Pätkätyöntekijät eivät korvaamattomuutta koe, koska he ovat monet kerrat kokeneet työsuhteen loppumisen. He ovat myös nähneet, että heidän jälkeensä saattaa tulla toinen, joka tekee saman suorituksen. Joskus paremmin tai sitten huonommin.

Lomalla vastattu työsähköposti ei suoraan muuta lopputulosta. Kuten rekrytointitilanteessa on tapana sanoa, "kokonaisuus ratkaisee". Sekä rekrytoijan tunteet.

Määräaikaisella on kuitenkin valtti, jota hän ei ehkä sellaiseksi tiedosta: tilanteensa on hyvää treeniä sille, kun työelämän ovi eläkkeellä sulkeutuu lopullisesti ja pelottavasti. Koin siitä häivähdyksen eilen.

En ole viaton. Ajattelen työtä vuorotteluvapaalla, tosin olen irrottautumisvaiheessa. Ensimmäistä kertaa olin kevään aikana tehtävissä, joihin liittyen meinasin sanoa, että jos tästä sitten jotain, minuun voi ottaa yhteyttä vapaallani.

Olen myös lupautunut kutsumustani vastaavaan yleishyödylliseen työhön ilman palkkaa samalla, kun jälleen annan palkallisen työpaikan yhdelle työttömälle.

Tuonhan saattaisi tulkita palvelukseksi yhteiskunnalle.

Lupa twiitata

Muistelen.

Muistan hyvin, kun matkapuhelimet tulivat kulttuuriin ja töihin. Palavereissa ruodittiin onko sopivaa puhua kannettavaan puhelimeen työajalla.

Nykyisin hämmennyn, jos saan tekstiviestin, puheluista puhumattakaan. Viestinvaihto on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, vähäisessä määrin edes sähköpostiin.

Lankapuhelimet on toimistoista kerätty pois. Niitä käytettäessä mietittiin saako työajalla puhua omia puheluita.

Sitten alettiin puhua saako facebookia käyttää työajalla. Joiltain työpaikoilta katkaistiin yhteys siihen mediaan (mutta ei varmaankaan Twitteriin).

En tunne yhtään ihmistä, jolla olisivat työt jääneet tekemättä sosiaalisen median takia. Yleensäkään vastuulliselta ihmiseltä eivät jää. Jos jäävät, syyt ovat monimutkaiset ja muualla kuin facebookissa.

Saapuessaan uusi tekniikka sovelluksineen on aina paholaisesta. Kohta peloille nauretaan ja synnytetään uusia peikkoja.

Tosin yksi pysyy, huoli television vaikutuksista lapseen. Sillä jos kotona on televisio, lapsihan ei tunnetusti kontaktoi muun maailman kuin sen television kanssa. Jos lapsi oirehtii, on kätevää siirtää oikeasti kasvatukselle kuuluva vastuu huonoille televisio-ohjelmille.

Suomi seurasi televisiosta sydän vapisten myös minihallitusneuvotteluiden edistymistä ja uusien ministerien nimittämistä.

Ei, ei seurannut.

Oikeasti suurennuslasin alla oli pääministerin twiittaaminen ja twiittihiljaisuus. Eli maamme korkeimman päättäjän viestinnän aktiivisuus. Suomalaisessa viestintäkulttuurissa runsaus kääntyy kovin nopeasti spammaukseksi, pinnallisuudeksi ja tyhjän puhumiseksi.

Yleisemmin seurannan takaa kuulsi kulahtanut asenne, jonka mukaan oikeaa, antautunutta ja syvällistä työntekoa olisi keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan. Vaikka kaikki tiedämme, ettei sellaisia työtehtäviä enää ole olemassa, ei ainakaan toimistoissa tai missään hallinnossa.

En äänestänyt pääministeriä Euroopan parlamenttiin, mutta ihastelen hänen varpaankuviaan Instagramissa. Jotenkin olen osannut aavistaa, että hänellä on sellaiset, koska hän on ihminen. Tahdon myös uskoa, että hän on ottanut saaristokuvansa itse eikä avustajaa tarvitse kuljettaa mukana mökkilaiturilla.

Olen myös turvallisella mielellä, kun ylin päättäjämme pystyy tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Olisin huolissani, jos niin ei olisi, esimerkiksi kriisitilanteissa.


Laajalti teoriassa tunnustetaan, että viestintä on kaiken työn ydin. Vuorovaikutus on ehto elämässä tervejärkisenä selviytymiselle. Suomalaiset hiplaavat älypuhelimiaan, roikkuvat facebookissa hereilläolo- ja vähän muunkin ajan. Sekä toisesta suupielestä taivastelevat sen joutavuutta.

Sosiaalinen media koetaan edelleen huviksi, viestinnän lisäarvoksi, joka lisätään jonkin päälle. Ja hupihan ei ole varteenotettavaa. Vakavuus on.

Oikeutuksensa sosiaalinen media on kuitenkin näyttänyt katastrofeissa, kuten lentotiedottamisessa Islannin tuhkapilven alla. Siinä sitä ollaan, kepeiden konstien äärellä, kun käytettävissä ei ole faksia vaakunapaperilla.

Jään vuorotteluvapaalle. En aio vähentää sosiaalisen median käyttöäni tai pitää paussia. Aion päinvastoin lisätä sitä, mikäli mahdollista. Minulle se ehkä suodaan, koska en ole pääministeri.

Jännää, että näin se edelleen menee, kesäkuun lopussa 2014.

Sano se slangilla

Tein Helsingin Sanomien kielitestin. Sen mukaan olen kaupunkilainen, tosin testitulos väänsi sen Facebookissa jaettassa "stadilaiseksi". Epäjohdonmukaista, sillä nämähän ovat vallan eri asioita.

Kielessäni on tulosanalyysin mukaan lajityypillisyyksiä eri murrealueiden piirteistä, mikä tällä muuttohistorialla ei outoa olekaan, ja yleissuomalaisuudesta. Testi lohdutteli, että "se on ihan normaalia". Kanarialla minulta kysyttiin, mistä päin Etelä-Pohjanmaata tulen. Sanoin että Kajaanista. En ole tietoisesti koskaan asunut Etelä-Pohjanmaalla, minulla ei ole sinne sukulaisuussuhteita enkä päivittäin ole tekemissäni kenenkään eteläpohjalaisen kanssa.

Kävin viime syksynä puolankalaisen Niilo Hyttisen taidenäyttelyssä, meillä kun on Niilon kanssa samat syväjuuret. Odotellessani Kajaanin Taidehallin aukeamista katselin ikkunasta kiinteistövälitysfirmojen asuntoilmoituksia. Viereeni ajoi pakettiauto, sieltä ulos tuli mies, joka paikallisille tyypilliseen tapaan alkoi avoimeen keskusteluun vieraan kanssa. Tyyppi vaikutti leppoisalta, kunnes ihmettelin ääneen ja yleiskielellä kuka täällä ostaa näin kalliita asuntoja.

Miehen henkiset niskakarvat pörhistyivät. Olin aistivinani ärtymystä, alemmuudentuntoa, puolustuskantaa.
- Jaa, taidat olla Helsingistä.
Kiistin olevani enkä avautunut juuristani. 

Opiskelin kielitieteen opintojeni yhteydessä vapaaehtoisesti sekä saamea, josta en ymmärtänyt mitään, että stadin slangia. Slangikurssista tulikin yksi hauskimmista kursseista, siis hauskin, vaikka mitään yksityiskohdista en enää muistakaan. Opettaja oli aidosti monikulttuurinen nainen: hän oli kotoisin Oulusta, asui Uumajassa ja opetti stadin slangia Vaasassa.

Pakettiautomiehen terhistyminen oletetun helsinkiläisen, tai eteläsuomalaisen, äärellä ei yllättänyt. Murrebuumin olen huomioinut puolueelliseksi, maakuntia suosivaksi. Hokema on: kieli ja murteet ovat rikkaus. Erilaisuutta pitää suvaita. Paitsi stadin slangia. Se on Leuhkaa. Oma suhteeni slangiin on kuin mihin tahansa kieleen, esimerkiksi pakkoruotsiin: kieli kuin kieli, jota opiskellessa saa mahdollisuuden sukeltaa kokonaiseen kulttuuriin. Se on vähän kuin ulkomailla kävisi. Ihmistä jota ei kiinnosta kielet ja murteet, ei yleensä kiinnosta aidosti vieraat maatkaan.

Sitä paitsi oikea slangi kuulostaa hauskalta. Yhtä naurattavalta kuin trossaava eteläpohjanmaa, murresuosikkini. Siis turun ohella.

Hesarin kuvittelu siitä, että uutisia luettaisiin murteiksi on kutkuttava, rasittava ja vaarallinen. Viestinnän virhetulkintojen määrä kasvaisi entisestään: viitsimiset, kehtaamiset, tuimat ja suolaiset, juhannusvihdat ja -vastat sekoittaisivat suloisesti maailmanjärjestyksen. 

Enkä sitä iltaa koskaan koe, että uutiset tulisivat slangiksi: "Mitä ne hesalaiset siellä taas leuhottaa".