Aika hamamissa

Alan ymmärtää miksi joihinkin ammatteihin on painorajoitukset.

Tajusin sen, kun makasin Antalyassa hamamin hierontahuoneessa. Kevytrakenteinen nainen konttasi selkäni päällä tilassa, joka muistutti mummolan saunakamaria.

Kuului pieniä rusahduksia, sitten tapahtui horrokseen vaipuminen.




Näin kävi matkallani kahdesti. Ensimmäisellä kerralla olin tilannut koko kokemuskaaren kokokehon kuorinnasta hierontaan ja savinaamioon.

Vuoroni oli 15 minuuttia myöhässä ja asiakkaita aika paljon. Aulassa käveli ihmisiä ympäriinsä, miehiä ja naisia pellavapyyhkeissään huoneesta toiseen.




Miksi täällä kuljeskellaan näin paljon, mietin. Kävelijöitä myös ilmestyi viereeni istuskelemaan savinaamiot kasvoillaan.

Kun minuutteja oli kulunut 16 yli tilatun ajan, menin kysymään miten tästä eteenpäin. Olen näet vihdoin oppinut, että asiat harvoin etenevät aiotussa määräajassa ja 15 minuutin heitto pitää maailmalla sietää. Olenhan akateemisesti koulutettu ihminen.

Ja aikaviiveet nyt varmaan muutenkin kuuluvat tällaiseen rentoon, aurinkoiseen kulttuuriin, päättelin.

Pääsin sitten pukukopeille ja siitä kylpylän laajalle marmorilavitsalle lepäilemään. Määräämättömäksi ajaksi.

Kuului veden lorinaa sisältä ja ulkoa. Oli menossa reissun ainoa sadekuuropäivä.




Mentholhöyryt nousivat silmiini. Vastapäätä ilmestyi miehiä lannepyyhkeissään istuskelemaan. Käsittelyhenkilökuntaa ei näkynyt. Menin jälleen, tällä kertaa suihkupuolelle, kyselemään prosessista.

Selvisi, että minun oli tarkoitus rentoutua, siis rentoutua, 15 minuuttia.

Selvittelyn ja suihkun jälkeen minut siirrettiin naisten puolelle pesuun ja kokovartalokuorintaan. Naiskylvettäjän käsittelyssä liu'uin marmorilavetilla liukkaasti kuin saippuapala puolelta toiselle. Mahalle taputeltiin ja käskettiin rentoutua. Ilmeisesti kokeneissa käsissä jännitykseni tuntui navan tienoolla.

Lopulta minut kääräistiin suureen pellavapyyhkeeseen. Määrätietoisin käsin, kynnysten yli talutettiin teelle aulaan. Kaksi lasillista ennätinkin vetäistä ennen kuin pääsin kuvatunlaiseen jumalaiseen hierontaan.




Lopuksi savinaamiot kasvoille ja istumaan pyyhe päällä aulaan. Nyt tarjottiin teen lisäksi omenaviipaleita. Muutamia minuutteja kun istuisin tultaisiin hakemaan.

Savinaamio alkoi kuitenkin kiristää ennen kuin muutamat minuutit olivat kuluneet. Kävin huuhtelemassa kasvot oma-aloitteisesti.

Loppupäivän liikuin rasvatuin luin ja lihaksin. Olisin ollut valmis esimerkiksi korkeushyppyharjoituksiin tai mihin tahansa vaativaan urheiluharjoitteeseen.


Koska en erityisesti nauti hengailusta pyyhe päällä vieraiden ihmisten keskellä, varasin seuraavan kerran ajan pelkkään tunnin hierontaan. Ei siis lavetilla liu'uttelua.





Kaikki sujui aikataulussa. Asiakkaita (ja mahdollisesti myöhästeleviä asiakkaita) ei ollut paljon maanantaina klo 11.

Hierojan ylistin niille sijoilleen. Savinaamion, jota en ollut tällä kertaa tilannut ja josta ei erikseen laskutettu, kävin pesemässä kehottamatta. Olin oppinut, että se muutaman minuutin odottelu on minun määriteltävissäni.





Kokemuksesta karaistuneena huomasin senkin, että kyllä suomalainen osaa rentoutua: hänelle vain pitää kertoa prosessit eli miten edetään ja missä aikataulussa rentoutuminen pitää suorittaa.

Sama suomalainen myös komentaa turkkilaista taksia olemaan ajamatta metriäkään ennen kuin turvavyön lukko on löytynyt penkin kankaan alta.

Taksinhan sai kätevästi kadulta pylvään nappia painamalla. Se tulikin paikalle lähes heti - ja yritti jättää ne loput kolme liiraa rahasta vastaamatta.

Ainutkertaisesti, toki.

Vaihtoehtoisia todellisuuksia

Minulla on tapani matkaillessani kysyä itseltäni joka kerta sama kysymys: haluaisinko asua täällä? Yleensä ulkomailla vastaus on myönteinen. En muista, että reitilleni olisi sattunut paikkakuntaa, jolla en olisi halunnut asua.

Tänään aloitin uudelleen uimisharrastuksen. Tavoite on mennä veteen kahdesti viikossa. Senkin olen päättänyt, että yltiöpäiseksi ei aleta: siinä saavat työmatkapyöräilyn lisäksi olla liikuntani. Vire pysyy paremmin päällä, kun on kohtuullinen. Näin tämä toimii minulla.

Tänään odotellessani vesijumpan alkamista eli uidessani kuulin osia kahden naisen keskustelusta. Toisella oli sama kokemus kuin minulla, että Ideaparkin sijaan piti lähteä uimaan. Muuten ei olisi kohta päässyt kävelemään (tosin minä en ollut lähdössä Ideaparkiin). Omakin liikuntapäätökseni alkoi kolotuksesta. Uimisen jälkeen ei kolottanut, vaan olo oli kuin rasvatulla.

Toinen nainen kysyi kävelystään huolestuneen kokemuksista Lahdesta, koska oli menossa kesällä Hämeenlinnaan ja aikoi käydä päiväseltään Lahdessa. Hämeenlinnassa hän oli aiemmin koeasunut. Tämä Lahti-kyselijä ei aikonut ehkä jäädä Ouluun loppuelämäkseen, vaan siirtyä etelämmäs.

Muutamia ajatuksia siinä sitten alkoi kyteä, kun vaihdoin uintisuuntaa ja jätin naiset.

En tietenkään tiedä miten tuollainen koeasuminen toteutetaan tai mitä se oli käytännössä tarkoittanut naisen elämässä. Hämeenlinnasta olen kuitenkin viehättynyt. Olen siellä käynyt viime kesinä Retoriikkakoulussa.

Kokemus on ollut molemmilla kerroilla kahden vuorokauden mittainen ja toisella kerralla vieläpä satoi. Se ei vähentänyt vaan jopa ehkä lisäsi kauneuden kokemusta. Pieni, kompakti ja hyvin rauhallisen oloinen kaupunki. Verkatehtaalta rautatieasemalle kävellessä ihastelin vanhoja kerrostaloja.

Outo charmi leijui kaupungin yllä, miellyttävä vanhanaikainen ilmapiiri.

Olen myös vuorotteluvapaallani viisi kesää sitten road tripannut. Yksi kohteistani oli Hämeenlinna matkalla Iittalan naivisminäyttelyyn. Rautatieasemalla oli elähdyttävää tilataidetta ja siitä piti lähettää kysely taidemuseolle.

Nyt on siis kyse leikittelystä vaihtoehtoisilla todellisuuksilla. Minulla ei ole tarvetta tai ambitiota muuttaa minnekään. Olen muuttanut todella paljon ja nyt ollut paikoillani kymmenen vuotta.

Mutta koska uskon, että tulevaisuutta on, ja vapaaherrattarenkin päiviä, kannattaa koettaa kuvitella.

Esimerkiksi etelään muutolla, koska pohjoisemmaksi en halua. En siis mitenkään näe itseäni eläkeläisenä Kittilässä. En myöskään maalaisena.

Helsinki on maailman 4. kallein kaupunki asua, mutta sinkoilu muualle maailmalle sieltä olisi kätevää (eikä Venäjän viisumia tarvitsisi odottaa postista). Ja onhan Hämeenlinna lähellä Helsinkiä, jos sitä ihminen joskus tarvitsee.

Pidän pienistä, kauniista kaupungeista. Toki pidän Berliinistäkin lähes yli kaiken, vaikka se ei ole kumpaakaan. Ehkä minulle sopiva kuvio olisi viettää kesät Hämeenlinnassa, talvet Teneriffalla? Niinkin tehdään.

Eräs merimies koluttuaan koko maailman valitsi Teneriffan, koska siellä on maailman paras ilmasto.  Minä haluan kuitenkin kokea Suomen kesän ja alkusyksyn. Ja Teneriffalla minusta tuntuu erityisen kotoisalta.

Ei vain kiitollisuuslistan kirjoittaminen vaan myös vaihtoehtoisten todellisuuksien kuvittelu on voimaannuttavaa. Lopulta on kyse tästä, jossittelusta: missä eläisit, jos mitään rajoitteita ei olisi?

Jos voisit siirtää työsi, perheesi, sosiaalisen verkostosi ja olohuoneen verhosi minne tahansa? Jos se paikka olisi Suomessa, missä? Tai jos ulkomailla, missä siellä?

Ja onko Pietarissa yleisiä uimahalleja ja järjestetäänkö niissä vesijumppia?



Rappuset Tampereen Pispalanharjulla elokuussa 2014