lauantai 23. marraskuuta 2013

Valoisaa


Kaupunkikulttuuriin kuuluvat valot. Kaupungista ilman valoja tulee mieleen poikkeus- ja hätätila, joku outous. Pimennysverhot.



Kaupunkilainen käsittelee pimeyttä ja valoa erityisesti. Valosta, kuin säästä, puhutaan jatkuvasti: juhannuksena, kun sitä on saatavilla koko ajan ja marraskuussa, kun se annostelee itseään säästeliäästi.

Itsestäänselvyys valo ei ole koskaan. Niinpä ihminen luontaisesti haluaa sen pimeään luoda.




Urbaaneissa oloissa valoista on muodostunut omaa estetiikkaansa, taidetta.




Luonnonkansa näkee pimeyden turvaksi. Kaupunkilaiselle turvan harha nousee valoista: lampuista, taloista, tehtaista. Valot antavat ymmärtää, että muut ovat lähellä.





 


Kaupunkimme uuden valotapahtuman kokee kuka tahansa kauppareissujen, kotimatkojen ja lenkkipolkujen varsilla. Se ei vaadi erityistä vaivaa, etukäteissuunnittelua tai maksamista.

Vuoden kaupallisimpaan aikaan kaamosvalot ilahduttavat ilmaiseksi ja tasa-arvoisesti. Tapahtuman ovat toteuttaneet ammattitaiteilijat, koululaiset ja kansanjoukot.






Kirkko kohoaa katukuvasta esiin liukuvissaan väreissään ja määrittää maailmassa minkä tahansa keskuksen.
On luonnollista, että se on ansainnut tulla valaistuksi.





Kesällä kaupungin keuhkot ovat puistot.
Talvella ne tavallisesti muuttuvat pimeiksi ja pelottaviksi.










Valoasetelmat, kaamosvalot, muuttavat käsitystä marraskuusta. Pimeään saa sytyttää valon.

Tätä tarvitaan, sillä ilman pimeää ei ymmärrä valoisaa.

Ennustan, että kohta on marraskuu muotia.















sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pyhä tylsyys



Pyhäinpäiväviikonloppu oli kuten pitääkin: harmaa, kirkas ja henkisyyttä tavoitteleva.
 
Tungeksin hautausmaalla kuten niin monet muutkin. Ikkunoideni eteen sain vetää olemattomat verhot. Pyhäinpäivään on kirjoitettu sosiaalinen lupa tehdä niin.

Samalla tavalla vakavaan, hilpeyden ja keveyden ulkopuolelle asettuvat muutkin lempijuhlani, itsenäisyyspäivä ja pääsiäinen. Varsinkin pitkäperjantain raskaus, josta sitten terävästi alkaa kevät.

Luonto oli hoitanut tilanteen loistavasti niin, että sunnuntaina-aamuna saimme herätä asianmukaiseen sumuun. Taustalla päivän aikana kuitenkin välähti häivähdys aurinkoa jo.



Olen jatkanut johdonmukaisilla elämänvalinnoilla. Jätin ensimmäistä kertaa työurallani ilmoittautumatta firman pikkujouluihin.
Syyt eivät ole täsmällisiä tai hygieenisiä. Elämäni pikkujoulut ovat aina olleet siistejä tapauksia.
Tykkään glitteristä ja bling-blingistä.
Mutta tiistain-lapsena siirryn kaikissa bakkanaaleissa  epämukavuusalueelle.
Olen huono kepeydessä.

En ole elämyshakuinen. Hyvin ajoittain pidän siitä, mitä kutsutaan "tylsyydeksi" tai "tapahtumattomuudeksi". Matkoilla välttelen suorittamista, parhainta huvia on pysähtyminen ja ympäristön huomioiminen. Aika kuluu aina ja aina liian nopeasti. Pään sisällä tapahtuu paljon.

Pyhäinpäivä lie tarkoitettu mahdollisuudeksi jonkinasteiseen henkistymiseen. Se saattaa merkitä mielen avaamistakin. Ensimmäisenä ei tulisi mieleen yhdistää Kaj Chydeniusta ja kirkkoa. Mutta tuollainen asennehan on pinnallinen, hutiloitu. Molemmissa tapauksissa on kyse hengen maailmasta, sekä runoissa, sävellyksissä että uskonnoissa. Chydeniuksen ja laulaja Taru Nymanin konsertin aluksi säveltäjä siteerasikin Karl Marxia, joka siteerasi Pääoman kanteen Danten Jumalaista näytelmää: "Kulje omaa tietäsi ja anna ihmisten puhua mitä puhuvat".

Kaikenlaisia valintoja viime aikoina miettineenä ja toteuttaneenakin koin jonkinasteista helpotusta.

Ihanaa. Ei tarvitse bilettää, jos ei halua.