Pääsiäisessä on alun perin kyse jalkojenpesusta. Kaikki eivät perimätiedon mukaan silloinkaan siihen suostuneet, Pietari kieltäytyi.
Ja näinhän se on, että nykyäänkin moni lyö laimin tämän oleellisen turvallisuustoimen.
Peseminen edelleen kertoisi välittämisestä ja ympäristön huomioimisesta, kohdistuipa se sitten jalkoihin tai käsiin. Peseytyminen on solidaarisuutta puhtaimmillaan.
Hiljaisella viikolla ihastuin Markku Envalliin ja olen ensimmäistä kertaa innostuneena esseekirjoitusten päällä. Esimerkiksi yksinäisten katutapaamisia Envall kuvaa tarkasti ja kevyesti, senkin hän herkästi huomioi miten näissä kohtaamisissa näkyvät vuokra- ja omistusasujien erot.
Nyt kun olen löytänyt e-kirjat, kävelyreittini valitsen vältellen sakeimpia ihmisjoukkoja, enkä vain pisaratartuntojen takia. Olen ohikulkijoille lähinnä hämmentävä kohtaaminen, kun toistelen ääneen numeroita ja kuukausia venäjäksi. Merenrannalla nauroin ääneen Antto Terraksen Viro-havainnoille.
Pääsiäisen tuotteistamisessa on onnistuttu välttymään riehakkuudelta ja ylenpalttiselta kaupallisuudelta. Luvan kanssa saa olla tylsää, niin kuin poikkeusolosuhteissa muutenkin.
Pääsiäisessä yhdistyvät alkava kevät, rauha, rauhoittuminen ja rahka.
Pietarissa, muuten, on kuulemma kauppahalli, jossa myydään rahkoja sen mukaan mihin aikaan vuorokaudesta ne on laitettu valumaan. Samaan kaupunkiin on laitettu palatsiolosuhteisiin esille maailman ylellisimmät pääsiäismunat, joita on suunnitellut muun muassa suomalainen Anna Pihl.
Kävin Fabergé-museossa ensimmäisellä Pietarin-reissullani kolme kesää sitten. Vatsatautisena en vaan kyennyt täysin ottamaan vastaan ylellistä munavyöryä. Hieno punainen kahvila kuitenkin oli potea oloaan. (Vatsatauti ei tullut Pietarista vaan Viipurista.)
Tänä pääsiäisenä en syö rahkaa enkä purkkipashaa, jonka unohdin ostaa. Mutta tämä pääsiäinen ja tämä koko kevät on kävelyjen kevät. Niiden jälkeen pestään sekä käsiä että jalkoja.
