Tein Helsingin Sanomien kielitestin. Sen mukaan olen kaupunkilainen, tosin testitulos väänsi sen Facebookissa jaettassa "stadilaiseksi". Epäjohdonmukaista, sillä nämähän ovat vallan eri asioita.
Kielessäni on tulosanalyysin mukaan lajityypillisyyksiä eri murrealueiden piirteistä, mikä tällä muuttohistorialla ei outoa olekaan, ja yleissuomalaisuudesta. Testi lohdutteli, että "se on ihan normaalia". Kanarialla minulta kysyttiin, mistä päin Etelä-Pohjanmaata tulen. Sanoin että Kajaanista. En ole tietoisesti koskaan asunut Etelä-Pohjanmaalla, minulla ei ole sinne sukulaisuussuhteita enkä päivittäin ole tekemissäni kenenkään eteläpohjalaisen kanssa.
Kävin viime syksynä puolankalaisen Niilo Hyttisen taidenäyttelyssä, meillä kun on Niilon kanssa samat syväjuuret. Odotellessani Kajaanin Taidehallin aukeamista katselin ikkunasta kiinteistövälitysfirmojen asuntoilmoituksia. Viereeni ajoi pakettiauto, sieltä ulos tuli mies, joka paikallisille tyypilliseen tapaan alkoi avoimeen keskusteluun vieraan kanssa. Tyyppi vaikutti leppoisalta, kunnes ihmettelin ääneen ja yleiskielellä kuka täällä ostaa näin kalliita asuntoja.
Miehen henkiset niskakarvat pörhistyivät. Olin aistivinani ärtymystä, alemmuudentuntoa, puolustuskantaa.
- Jaa, taidat olla Helsingistä.
Kiistin olevani enkä avautunut juuristani.
Opiskelin kielitieteen opintojeni yhteydessä vapaaehtoisesti sekä saamea, josta en ymmärtänyt mitään, että stadin slangia. Slangikurssista tulikin yksi hauskimmista kursseista, siis hauskin, vaikka mitään yksityiskohdista en enää muistakaan. Opettaja oli aidosti monikulttuurinen nainen: hän oli kotoisin Oulusta, asui Uumajassa ja opetti stadin slangia Vaasassa.
Pakettiautomiehen terhistyminen oletetun helsinkiläisen, tai eteläsuomalaisen, äärellä ei yllättänyt. Murrebuumin olen huomioinut puolueelliseksi, maakuntia suosivaksi. Hokema
on: kieli ja murteet ovat rikkaus. Erilaisuutta pitää suvaita. Paitsi stadin slangia. Se on Leuhkaa. Oma suhteeni slangiin on kuin mihin tahansa kieleen, esimerkiksi pakkoruotsiin: kieli kuin kieli, jota opiskellessa saa mahdollisuuden sukeltaa kokonaiseen kulttuuriin. Se on vähän kuin ulkomailla kävisi. Ihmistä jota ei kiinnosta kielet ja murteet, ei yleensä kiinnosta aidosti vieraat maatkaan.
Sitä paitsi oikea slangi kuulostaa hauskalta. Yhtä naurattavalta kuin trossaava eteläpohjanmaa, murresuosikkini. Siis turun ohella.
Hesarin kuvittelu siitä, että uutisia luettaisiin murteiksi on kutkuttava, rasittava ja vaarallinen. Viestinnän virhetulkintojen määrä kasvaisi entisestään: viitsimiset, kehtaamiset, tuimat ja suolaiset, juhannusvihdat ja -vastat sekoittaisivat suloisesti maailmanjärjestyksen.
Enkä sitä iltaa koskaan koe, että uutiset tulisivat slangiksi: "Mitä ne hesalaiset siellä taas leuhottaa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti