lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lakko

Länsimaisen ihmisen tuskia on tämä kirjoitus.

Tai ei edes tuskia, mutta kyllähän laittaa miettimään, kun näilläkin hetkillä Italiaan pyrkii päivässä tuhansia siirtolaisia hankkimaan muun muassa syömistä.

Satuin kuitenkin syntymään näihin olosuhteisiin ja tuureihin. Ja voihan tällä olla ekologisiakin vaikutuksia. Ainakin mahdun pieneen asuntoon eikä tarvitse hankkia uutta huonekalua tai kahta. Työllisyyttä ja talouskasvua tämä pienentää.

Sitä paitsi uskon, että ihminen missä maailmankolkassa ja olosuhteissa tahansa kaipaa kauneuteen, itsensä koristamiseen. Koskee molempia sukupuolia, mutta tavat ja mahdollisuudet vaihtelevat. Muistelen lukeneeni, että Bosnian sodan aikana naiset pitivät arkeaan koossa meikkaamalla.

Ja kyllä, minä voin tehdä tämän vapaaehtoisesti, kun jonkun muun on toimittava näin tai vieläkin tiukemmin pakosta. 
On minunkin joskus pitänyt.

Se puolustautumisesta.

Julkistamalla tämän asetan itselleni sosiaalisia paineita. Jos tapaatte minut hipelöimästä muita kuin mustavalkoraidallisia vaatteita, joita olen antanut itselleni luvan hankkia, on lupa ystävällisesti huomauttaa asiasta.





Olen yllättynyt, miten kivuttomasti Hullut Päivät meni minulta ohi. Se sattui noin viikon päähän vaateostolakkoni alkamisesta.

Valmistauduin karnevaaliin viemällä paperinkeräykseen selaamattoman, kanta-asiakkaille postitetun katalogin. Kävin paikalla. Kosketin yhtä hihatonta mustaharmaaraidallista mekkoa, joka oli aivan liian pitkä, ja yhtä valkoturkoosiraitaista t-paitaa, joka onneksi oli liian lyhyt.

Hylkäämisessä auttoi sen muistaminen, että vartalotyyppini ei tähän päivään mennessä ole aleista löytänyt oikeasti mielekästä päällepantavaa.

Keltaiseen kassiin laitoin luottotuotteeni cc-voiteen ja ruokaa, joka on Hullareilla valikoiduin osin halpaa. Banaaneja, kirsikkatomaatteja, lämminruokatiskin herkkua. Ruokaa en ole kieltänyt itseltäni, vaikka toisaalta mielessä kävi ja sieltä pois meni, että olenkohan kompensoinut elintarvikehankinnoilla puuttuvia vaateostoksia.

En kuitenkaan ole huomannut ruuan määrän dramaattisesti lisääntyneen jääkaapissa tai vartalolla.  

Lakolle en ole määritellyt tiukkaa mittaa. Niin kauanhan lakossa yleensä ollaan, kunnes tavoitteet saavutetaan, eikö. Suositeltavaa olisi pysyä niukkuuden tiellä ainakin lokakuun loppuun, jolloin elämässäni tapahtuu näillä näkymin jotain uutta ja jotain vanhaa.

Nyt päätös on pitänyt melkein kaksi viikkoa, tosin tiedän, että seuraavan puolen vuoden aikana tapahtuu tilanteita, joihin ehkä haluan hankkia uutta ja vetävää.

En ole kasvanut henkisesti ihmeellisesti mittoihin: vilkuilen ja jopa matkani pysäytän kauniin tekstiilin edessä. Silloin muistelen yhtä pientä, tiukkuvaa vaatekaappiani. Sieltä en kuitenkaan ole löytänyt varsinaisia yllätyksiä kuten tällaisissa projekteissa yleensä käy.

Luulen että paaston jämäkkyys johtuu Kanariasta. Näin siellä koko ajan joka päivä niin paljon kauniita asioita: vaatteita, asusteita ja koruja. Tuli ähky. Suhteellisesti arvioituna hankin aika vähän sieltäkään mitään uutta. Muutamasta t-paidasta ei matkalaukun 4 kilon ylipaino tietenkään voinut johtua.

Ehkä perimmäinen syy on seuraava vuorotteluvapaajakso. Se on jaksoista pisin, puoli vuotta. Mutta jo nyt huomaan, että tavasta alkaa tulla tottumus. Tästä saattaa kehittyä hyvä, harkitseva tapa.

Mutta myös tiedostan, että liika tiukkuus voi romuttaa kaiken. Siksi saan ostaa turkoosin kevyttoppatakin, jos löydän. Kanarialla olisi ollut, mutta kädet eivät mahtuneet hihoista sisään.


2 kommenttia:

  1. Vaatelakko. Voisin vielä lisätä että laadukkaita, pienten suunnittelijoiden vaatteita saisi ostaa, kunhan ensin säästää rahaa niiden hankkimiseen, voi myös tuntea ihanaa keveyttä luopuessaan monesta, etenkin jos löytää sopivan esineen/vaatteen sopivalle ihmiselle. Olen katsellut tämän vuoden kolmen muuttoni jälkeen pahvilaatikkomäärää, joka odottelee vanhassa kansakoulussa että hakisin sieltä hissukseen jotain kotiini, ja ajatellut että jos vielä vähän taas odottelen, ne häviävät itsekseen enkä enää tarvitse niitä. Joka tapauksessa onnea keltaisista kasseista selviytymiselle!

    VastaaPoista
  2. Viitaten Riitta tuohon säästämiseen: sinänsä vaatteiden ostamiseni ei ole suunnitelmallista, vaan ostan, jos näen jotain sopivaa. Nykyään näen yhä vähemmän, mielestäni muoti on todella kummallista ja osin rumaa 80-lukuakin. Klassiset, yksinkertaiset ja puuvillaiset vaatteet toimivat ainakin minulle aina. Olen alkanut tulla myös materiaali- ja leikkaustietoiseksi, tiedän mikä tuntuu hyvältä päällä ja osaan välttää epäsopivia. Noin kolme kertaa vuodessa myyn vaatteitani kirpparilla, mutta se ei ole kannattavaa, koska vaatteista ei siellä enää oikein saa mitään.

    VastaaPoista