Lupa twiitata

Muistelen.

Muistan hyvin, kun matkapuhelimet tulivat kulttuuriin ja töihin. Palavereissa ruodittiin onko sopivaa puhua kannettavaan puhelimeen työajalla.

Nykyisin hämmennyn, jos saan tekstiviestin, puheluista puhumattakaan. Viestinvaihto on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, vähäisessä määrin edes sähköpostiin.

Lankapuhelimet on toimistoista kerätty pois. Niitä käytettäessä mietittiin saako työajalla puhua omia puheluita.

Sitten alettiin puhua saako facebookia käyttää työajalla. Joiltain työpaikoilta katkaistiin yhteys siihen mediaan (mutta ei varmaankaan Twitteriin).

En tunne yhtään ihmistä, jolla olisivat työt jääneet tekemättä sosiaalisen median takia. Yleensäkään vastuulliselta ihmiseltä eivät jää. Jos jäävät, syyt ovat monimutkaiset ja muualla kuin facebookissa.

Saapuessaan uusi tekniikka sovelluksineen on aina paholaisesta. Kohta peloille nauretaan ja synnytetään uusia peikkoja.

Tosin yksi pysyy, huoli television vaikutuksista lapseen. Sillä jos kotona on televisio, lapsihan ei tunnetusti kontaktoi muun maailman kuin sen television kanssa. Jos lapsi oirehtii, on kätevää siirtää oikeasti kasvatukselle kuuluva vastuu huonoille televisio-ohjelmille.

Suomi seurasi televisiosta sydän vapisten myös minihallitusneuvotteluiden edistymistä ja uusien ministerien nimittämistä.

Ei, ei seurannut.

Oikeasti suurennuslasin alla oli pääministerin twiittaaminen ja twiittihiljaisuus. Eli maamme korkeimman päättäjän viestinnän aktiivisuus. Suomalaisessa viestintäkulttuurissa runsaus kääntyy kovin nopeasti spammaukseksi, pinnallisuudeksi ja tyhjän puhumiseksi.

Yleisemmin seurannan takaa kuulsi kulahtanut asenne, jonka mukaan oikeaa, antautunutta ja syvällistä työntekoa olisi keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan. Vaikka kaikki tiedämme, ettei sellaisia työtehtäviä enää ole olemassa, ei ainakaan toimistoissa tai missään hallinnossa.

En äänestänyt pääministeriä Euroopan parlamenttiin, mutta ihastelen hänen varpaankuviaan Instagramissa. Jotenkin olen osannut aavistaa, että hänellä on sellaiset, koska hän on ihminen. Tahdon myös uskoa, että hän on ottanut saaristokuvansa itse eikä avustajaa tarvitse kuljettaa mukana mökkilaiturilla.

Olen myös turvallisella mielellä, kun ylin päättäjämme pystyy tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Olisin huolissani, jos niin ei olisi, esimerkiksi kriisitilanteissa.


Laajalti teoriassa tunnustetaan, että viestintä on kaiken työn ydin. Vuorovaikutus on ehto elämässä tervejärkisenä selviytymiselle. Suomalaiset hiplaavat älypuhelimiaan, roikkuvat facebookissa hereilläolo- ja vähän muunkin ajan. Sekä toisesta suupielestä taivastelevat sen joutavuutta.

Sosiaalinen media koetaan edelleen huviksi, viestinnän lisäarvoksi, joka lisätään jonkin päälle. Ja hupihan ei ole varteenotettavaa. Vakavuus on.

Oikeutuksensa sosiaalinen media on kuitenkin näyttänyt katastrofeissa, kuten lentotiedottamisessa Islannin tuhkapilven alla. Siinä sitä ollaan, kepeiden konstien äärellä, kun käytettävissä ei ole faksia vaakunapaperilla.

Jään vuorotteluvapaalle. En aio vähentää sosiaalisen median käyttöäni tai pitää paussia. Aion päinvastoin lisätä sitä, mikäli mahdollista. Minulle se ehkä suodaan, koska en ole pääministeri.

Jännää, että näin se edelleen menee, kesäkuun lopussa 2014.