Alina Fernández
Olin siis lujasti sitä mieltä, että matkoilla ei lueta, vaan suuntaudutaan ympäristöön, sen havainnointiin ja kokemiseen.
Matkoilla rajasin lukemisen enimmäkseen ajankohtiin ennen nukkumaanmenoa. Ehkä myös ajanviettoon rannalla ja pihan uima-altaalla, jos aikaa jää, sillä molemmissa se hulahtaa vettä katsellessa.
Varsinkin meren tuijottelu on lempihommaani: se tyhjentää pään tarpeellisesta ja turhasta.
Ensimmäisinä päivinä kuljeskellessani löysin nurkiltani kyltin, jossa ilmoitettiin kirjastosta. Ilman muuta heti tutustumaan tähän käytettyjen kirjojen kauppaan.
Koska karttelen tavaran omistamista, en yleensä harrasta alan liikkeitä. Harrastan kirjastoja, viime aikoina myös vähäisesti kirjakauppoja.
Täällä kulmakuntani divarin italialainen henkilökunta jo tunnistaa minut, neiti tiskin takana hymyilee iloisesti.
Systeeminsä on että jos ostan kirjan ja vien sen takaisin kauppaan, saan seuraavan ostamani kirjan puoleen hintaan, mikäli valitsen samasta hintaryhmästä. Liikkeessä myös ostetaan kirjoja ja niistä maksetaan 15 senttiä kappaleelta. Kaksi omani olen sinne myynyt.
Tähän mennessä ostettua lähes kuukaudessa: Miika Nousiaisen Metsäjätti, jonka lopetin muutamaa päivää ennen kuin Rautaruukin uutisoitiin siirtyneen ruotsalaisille;
lempidekkaristini Mari Jungstedtin Aamun hämärissä, jossa murhaajan sukupuoli ei yllättänyt taaskaan, mutta kokonaisuus oli inhimillisempi ja dramaattisempi kuin osasin odottaa. Sitä en myy takaisin kauppaan, vaan lahjoitin sen vierailevalle ja kovasti lukevalle kummitädilleni (ehkä vähän vaihtokauppanikin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä).
Parhaillaan on menossa Alina Fernándezin Lähtö - Fidel Castron tyttären tarina. Pidän siitä kovasti, koska tyyli on samanlainen kuin ihailemillani etelä-amerikkalaisilla kirjailijoilla: runsas, runollinen ja tosikin tuodaan eteen paljolla mielikuvituksella. Kirja on myös vahvistanut käsityksiäni: diktatuurin elkeet ja vallanhalu inhimillisen elämän kaikilla tasoilla näyttäytyvät samankaltaisina joka systeemissä. Se on tähän mennessä myös kallein ostokseni (5 euroa). Epäinhimillistä tarinaa on jäljellä muutaman maatamenon verran.
Kaupan hyllyssä minua vielä odottaisi ainakin Teuvo Pakkala, jota en ole lukenut sitten lukion. Kahta Nälkäpeliä harkitsen, olen vähän ennakkoluuloinen nuortenkirjallisuudessa. Seitsemän Veljestäkin on.
Luen vain suomeksi, sillä kirjallisuus on minulle myös väline kehittää äidinkielen taitojani ja kirjoittamistani. Lisäksi vaadin paljon ymmärtämiseltä, nyansseilta, merkityksiltä. Niitä en saa samalla tavoin irti vieraskielisestä tekstistä.
Mutta jos suomenkieliset kirjat eivät kaupassa vaihdu, jää nähtäväksi pitääkö pyörtää tämäkin päätös.
En myöskään tilaa tai osta lehtiä, Suomessa. Mutta täällä maksoin Helsingin Sanomien sunnuntainumerosta kiltisti ja kiihkoissani sen 1,50 euroa Suomen-hintaa enemmän.
Lupaan, että en ota jokaviikkoiseksi tavaksi, mutta lehtikioskin sijainti on tarkasti muistissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti