sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Sateessa jacuzzissa

Tammikuussa 2016 katsoin alas näköalatasanteelta Garachicon kaupunkiin. Päätin, että seuraavalla kerralla suuntaan tuonne.





Garachicossa kiehtoo esimerkiksi sen tarunhohtoisuus: se on ollut aikaisemmin satamakaupunki, mutta peittyi tulivuorenpurkauksessa tuhkaan tahi laavaan ja rakennettiin uudestaan. Tämän jälkeen pohjoisen satamakaupungiksi tuli Puerto de la Cruz.

Käynnin aika oli nyt, kun kahden vuoden tauon jälkeen menin Etelä-Teneriffalle. Majoituin Americasiin, josta on paikallisbussilla hyvät yhteydet ympäri saarta.

Tosin hotellini respa oli sitä mieltä, että oli hulluutta lähteä vuoristoteille paikallisbussilla. "Mene bussilla Puerto de la Cruziin ja siitä taksilla Garachicoon", kuului neuvo. Olin kuitenkin jo ostanut hyvän määrän bussikortteja.

Pääsin jälleen sukkuloimaan paikallisväestön seassa mutkaisilla rotkoteillä. Niillä puikkelehtiminen saa minut aina ihailemaan bussikuskien taitoja - ja rohkeutta.

Sitäkin on metkaa ajatella, että näillä korkeilla reiteillä kulkeminen niin kuljettajana kuin matkustajana on yhtä tavanomaista kuin meillä matka suoraa tietä keskustasta Maikkulaan.

Ja torvellahan tosiaan saa kätevästi tehtyä erilaisia asioita: varoittamaan mutkan takaa tulevaa, tervehtimään, kiroilemaan toisen kuskin törppöyttä.


Garachicon-majapaikaksi olin valinnut putiikkihotelli La Quinta Rojan keskusaukion laidalla. Kuvauksen perusteella se ilmensi tyypillistä kanarialaista arkkitehtuuria ja tihkui paikallista tunnelmaa.














Moni muukin oli tehnyt saman johtopäätöksen; kun sairastumiseni takia siirsin majoittumisen ajankohtaa myöhäisemmäksi, oli jäljellä enää yksi huone.

Vaikka ajattelin perehtyneeni majoitukseen, odotti perillä yllätyksiäkin.

Ensinnäkin kyseessä oli matkailuhistoriani kolmas ikkunaton hotellihuone Glo Hotel Airportin ja Tukholman-kokemuksen jälkeen. Ikkunoiden tehtävää ajoivat luukut, jotka oli tuettu auki pienillä tikuilla.




Parvekkeen löysin, kun avasin puiset pariovet säkkikangasmaisten verhojen takaa.




Kyseessä oli siis todella autenttinen ja vahvasti tyylitelty kokonaisuus. Vaikutti siltä kuin olisi yöpynyt modernin tallin ylisillä. Viileässä myös nukutti hyvin.

Hotellihenkilökunta puolestaan tunsi Suomen kylmyydestä. Terveiseni -21 asteen lämmöstä toi ehkä hieman lohtua heidän kylmään talveensa, joka muistuttaa meikäläisiä menneitä kesiä.


Päiväunien ja -kävelyn jälkeen oli aika edetä hotellin kattotasanteelle jacuzziin ja saunaan. Allas oli yksin käytössäni, maisemat hivelevät.

Maisemaa jacuzzilta vähän ennen sadetta

Tosin muutaman minuutin poreissa lekottelun jälkeen alkoi sataa kuurollisen verran. Saunan löylyt olivat hyvät, mutta kokemus muuten kuiva, sillä suihkuttelu hoidettiin omassa huonessa.

Vaikka en vielä perusteellisesti kuudenkaan käynnin jälkeen tunne kaikkia Teneriffan kyliä ja kaupunkeja, uskallan vienosti väittää, että Garachico lie Teneriffan kaupungeista kauneimpia.









Erikoisuus on keskustan rantabulevardin merivesialtaat. Kesällä ja pienemmässä aallokossa ne voisivatkin kutsua seikkailunhaluisia uimaan.







Muuten en bilehenkisille suosittelisi kaupunkia. Puoli yhdeksän aikaan raitit olivat tyhjät.








Suhtauduin luottavaisen suurpiirteisesti paluubussiaikatauluihin: oletin, että autoja menee samalla puolen tunnin tahdilla takaisin vaihtoasemalle Icod de los Vinosiin kuin oli tullutkin. Mutta paikallisonnikat kulkivat kerran tunnissa.

Katoksen alla sateessa oli siis aikaa perusteellisesti ihailla Atlantin aaltoja.



Onneksi bussiin mahtui. Paikallisten lisäksi myös sankat turistijoukot käyttävät paikallisbusseja aktiivisesti; tulomatkalla seisoin ja kerran täysi auto ajoi pysäkillä ohi.

Bussia vaihtaessa Icod de los Vinosissa olisi ollut aikaa ihailla kanarialaista pikkukaupunkia ja maailman suurinta traakkipuuta.

Tuon puun olin kuitenkin havainnoinut edellisellä viikolla.




Titsa-onnikkayhtiön henkilökuntaa kävi nimittäin kertomassa, että bussi on myöhässä tietöiden vuoksi. Tunnin odottelun jälkeen sama mies tuli kertomaan, ettei bussia tule ollenkaan. Tiellämme oli maanvyörymä. Hän suositteli reittiä Mascan kautta, mihin en todellakaan suostunut. En enää mutkittelemaan vuoristoon.

Valitsin reitin saaren pääkaupunkiin Santa Cruziin ja sitä kautta Americasiin Costa Adejen asemalle. Valinta oli hyvä; pääsin nopeasti etenemään suoraa moottoritietä.

Ilahduttavinta koko liikennöintisuorituksessa kuitenkin oli, että selvisin kaikista keskusteluista bussikuskien kanssa espanjallani. Turhaan ei siis ole tunneille pakkasessa poljettu.





Onneksi olin tätä retkeä sen kummemmin ennakoimatta ostanut Americasista kevyttoppatakkin. Ilman sitä olisin jäätynyt reissulle, joka kuitenkin sisälsi aika paljon ulkona seisoskelua.

Ja toki tunnustan vehreän Pohjois-Teneriffan autenttisuuden ja sen kanarialaisen kiehtovuuden kuten niin monet pohjoiselle puolelle matkaavat ja sinne pysyvästikin asettuvat suomalaiset.

Silti viileän, tuulisen ja sadekuuroisen kokemuksen jälkeen etelän lämpö tuntui ihanalta.

Ellei jopa lohdulliselta.








































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti