tiistai 18. maaliskuuta 2014

Hiljaisuuden rannikko

Kaikki vähänkään seuramatkailua seuranneet muistanevat Ten Belin.



Se sijaitsee täällä, Etelä-Teneriffalla Costa del Silencion vieressä. Ten Belin hohto matkailukeitaana on mennyttä, mutta tutustuminen repsahtaneeseen turistikohteeseen kuuluu Etelä-Teneriffan-matkaajan yleissivistykseen ja saaren kulttuurihistoriaan.
Siksi Ten Beliä ei voi sivuttaa tässä matkakertomuksessa.  

Bussi on täällä guagua. Ensimmäisellä kerralla se nauratti - nimi kuulostaa kengurukyydiltä ja lausuttuna wau wau'lta. Yhdensuuntainen matka Costa Adejesta Silencioon kestää noin 40 minuuttia ja maksaa bussikortilla puolitoista euroa. Pysäkkejä on tiheässä, myös banaaniviljelmien reunamilla ja väleissä.



Alkumatkasta bussikuski joutui kiivaaseen sanaharkkaan erään eurooppalaisen kansanryhmän kanssa, jolla on sanomisen taito hallussa ja myös tarpeeksi intoa inttää.

Loppumatkastani kuski suuteli yhtä matkustajaa.



Lähdin kohtuullisen aikaisin. Vaadittiin muutama kuukausi ja muutama piipahtaminen lähikyliin, jotta opin, että puoli kahdelta starttaava ja puoli viiden aikaan päättyvä tauko on totta Kanariallakin. Siesta myös vääristää todellisuutta eli saa virkunkin paikan vaikuttamaan vähän nukahtaneelta.

Rannikon aamu oli todellakin hiljainen. Keskustassa paikkojen ovia availtiin ja tuoleja kahviloihin kannettiin. Viihdyin bussissa enemmän kuin ehkä oli tarkoitus ja satuin Silencion reunamille, rantaviivalle, ja siellä apartamentoshotellin aamiaisaikaan.



Vihanneksia ei buffetpöydästä tarjottu, mutta muuten kuuden euron hintaan sai syödä normaalit aamiaiseväät oman mahan mukaan. Viimeisen aamiaistunnin aikana ruuhkaakaan ei ollut.

Paikan musiikki oli nostalgista kasaria, Lionel Richietä ja Whitney Houstonia.






Costa del Silencio on huvila- ja rivitalotyyppistä aluetta, turisteja tunnistin ja havaitsin opasteissa myös hollannin kieltä. Epäilen että aamiaispaikallanikin on Alankomaa-kytky.



Talot ovat matalia ja yleiskuva siisti. Myös kierrätys toimii taloyhtiöiden pihalla mikä ei ole tavallista Adejessa. Ymmärtääkseni kierrätyksen piti alkaa yleisemmin täällä vuoden alusta, mutta aikataulujen viivästyminen on niin universaalia.






Ten Belin nimi on yhdistelmä Teneriffasta ja Belgiasta: Belgiasta siksi, että alueelle alkoi ensimmäisenä rakentaa belgialainen.






Siellä, ostoskeskuksen pihalla, kun TUI:n siniset ja muunväriset siivet suihkaisivat ylitseni minuuttien välein, mietin miksi paikka on unohtunut ja ränsistynyt.








Kaikki mahdollisuudet matkailuun olisivat edelleen olemassa: palvelut, aurinko ja meri.  Molemmin puolin Ten Beliä, sekä Costa del Silenciossa että Las Galletasissa, matkailuelinkeino voi hyvin, vaikka en suomea kertaakaan kuullutkaan.




Ten Belin autioituneella puistoalueella oli ymmärretty tilanteen mahdollisuudet: siellä jumpattiin, koska tarjolla oli sopivasti tilaa ja betonikynnyksiä askeltamiseen.





Las Galletasissa olen käynyt tällä reissulla aiemmin. Se oli siestan aikana, jolloin ihmettelin lähes kummitusmaista tunnelmaa ja hylättyjä rakennuksia. Nyt kävelin eri kaupunkiin.



Ruuhkaa, ihmisiä, paikallisia, turisteja, hyviä ostosmahdollisuuksia (putiikissa musiikki liian kovalla) ja edullinen kahvilakäynti.



Las Galletasin ranta oli aaltoisa, kivinen ja ilman aallonmurtajia, harvakseltaan kansoitettu.



Costa del Silencio, Ten Bel ja Las Galletas kuuluvat kaikki hallinnollisesti Aronan kuntaan ja ovat toisistaan verrattain lyhyen kävelymatkan päässä. Tunnelmaltaan ja yleiskuvaltaan ne ovat jokainen aivan omanlaisensa. Ainoa silmiinpistävä yhteneväisyys oli sisäänheittäjien ja markkinamiesten innokkuuden puute sekä tietysti meri ja aurinko. Las Galletasissa on viehättävä sininen satama.



Noista kolmesta voisin valita oleskeluuni minkä tahansa, kunhan ei tarvitse Ten Belin entiselle ostoskeskukselle majoittua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti